Vedonlyönti

Vedonlyönti purjehduksesta on edelleen yleisempää muissa maissa, kuten Iso-Britanniassa, kuin Suomessa. Vetoa on lyöty purjehduslajeista lähes yhtä kauan kuin purjehdus on ollut olemassa. Yleisempää on vedonlyönti muissa lajeissa. Purjehduksen vedonlyönti on yleensä pienessä mittakaavassa, eikä sitä usein löydä suurien vedonlyöntitoimistojen listoilta. On kuitenkin aikoja, jolloin purjehdusvedonlyönti on suosittua. Näin tapahtuu esimerkiksi Olympialaisten aikaan.

Olympialaisissa kilpaillaan useissa eri purjehduslajeissa. Nykyisin mukana olevat lajit ovat 470,

49er, E-jolla, Elliott 6m, Finnjolla, Laser, Star ja Purjelautailu, RS:X-luokka. Lajit voivat vaihdella eri vuosina. Kisojen aikaan yleensä kaikista voi lyödä vetoa, ja osa luokista on suositumpia kuin toiset vedonlyöjien parissa. Toisissa voitot voivat kasvaa hyvinkin suuriksi.

Yhdysvallat ja Yhdistynyt Kuningaskunta ovat yleisiä ennakkosuosikkeja vedonlyöjien parissa. Molemmat ovat menestyneet lähes joka vuosi Olympialaisissa, ja sen vuoksi niillä on kestävä maine purjehdusmaina. Yhdysvallat on niittänyt yhteensä peräti 59 mitalia, ja Yhdistynyt Kuningaskunta 49 kappaletta. Molemmat ovat maita, joissa purjehduksella on pitkä ja arvostettu historia. Maailman vanhin pursiseura on Yhdistyneessä Kuningaskunnassa – se perustettiin 1700-luvulla Corkiin, ja oli alunperin aristokraattien suosiossa. Purjehduksella on edelleen yläluokkainen maine monissa osissa Britanniaa.

Myös moni Pohjoismaa on vedonlyöjien suosikkien joukossa Olympialaisissa. Esimerkiksi Norja on vuosien saatossa saanut peräti 31 mitalia, mikä on paljon pienelle maalle. Norjassa purjehdus on kuitenkin pitkäaikainen harrastus – viikingeistä lähtien se on ollut kalastuksesta riippuvaiselle maalle tärkeä elinkeino. Myös Ruotsi saa usein hyvät kertoimet. Ruotsilla on peräti 33 Olympiamitalia purjehduksesta, mikä on myös väkilukuun nähden suuri lukema. Kuten Norja, sielläkin purjehduksella on ollut pitkäkestoinen ja tärkeä rooli maan historiassa. Tanskakaan ei kalpene pohjoismaisille tovereilleen, vaan piskuinen maa on saavuttanut peräti 26 mitalia Olympialaisista. Suomi on edelleen kaukana kärjestä 9:llä mitalillaan.

Muita vedonlyöntisuosikkimaita ovat esimerkiksi Ranska, Espanja, Uusi-Seelanti, Australia, Brasilia ja Alankomaat. Kaikki ovat saaneet useita mitaleita Olympialaisista. Ei ole sattumaa, että monissa näistä kärkimaista on purjehduksella on pitkä historia. Yllättävää on, että joukossa ei ole monia Aasian maita, vaikka esimerkiksi Japanissa on purjehdittu kauan.